perjantai 27. joulukuuta 2013

Aatu 7v = Trash Pack-synttärit


Aatulta kyselin parin kuukauden ajan mikä olisi hyvä teema tämän vuoden synttäreille ja vastaukseksi sain "Trash pack". Toivoin kai mielessäni että teema olisi muuttunut, jotenkin ei tuntunut ideoita tulevan tuohon aiheeseen. No, ei se siitä muuttunut joten roskisteemalla mentiin sitten. Synttäreistä tuli hyvin pienimuotoiset, vain pari kaveria oli käymässä ja tuntuu että kerrankin mopo ei karannut tarjoilujen suhteen käsistä. 

Tarjolla oli:
Roskis-kakku
homeisia popcorneja ja jotain maissitoukkia 
Trash packin silmiä (rice krispies treats)
matoja, hampaita, rottia (karkkeja)

Kakussa on kaksi 3 munan pohjaa, yhteensä 6 kerrosta. Välissä on tukena pahvi, jonka läpi pistin 4 kohdasta paksut pillit koko kakun läpi pitämään pystyssä (kuva jäi valitettavasti ottamatta). Välissä kermavaahto ja vadelmia. Päällä ohut kerros kermavaahtoa, sitten sokerimassaa. Trash pack logo syötävä kakkukuva, "multa" dominokeksimurua, sokerimassakoristeita ja karkkeja.

"Homeiset popcornit" on kattilassa tehtyjä popcorneja, jotka on värjätty vihertäviksi värjätyllä voisulalla (tai siis tässä tapauksessa margariinisulalla). Maissitoukat on siis maissinaksuja.
                            

Aatu halusi riismuro-herkkuja myös, ja nimesi nämä Trash packin silmiksi. Eli rice krispies treats joiden päällä sokerimassaa. Silmän piste tehty mustalla elintarvikekynällä.

Vieraslahjaksi oli roskapussit (pieni trash pack hahmo ja karkkeja sisällä).

Kiitos vieraille osallistumisesta :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos synttäreistä...meidän Aatukin innostui noista "roskisasukeista"
    Ja ei voi kuin ihailla ja ihmetellä sinun leivonnaisia :) Olet kyllä taitava!! -Anu

    VastaaPoista
  2. Hei M-I-S-T-Ä tuo syötävä kakkukuva on hommattu...? Meillä vastaavan teeman juhlat tulossa, eikä ainakaan valmiita tunnu löytyvän mistään... :/

    VastaaPoista
  3. Heippa! Itse tein tuon kuvan, on vehkeet siihen :) Ei kauheesti Suomessa oo noita juttuja, ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  4. Ja Anu, kiitos itsellenne :) Ei voi kun ihmetellä myöskin tuota roskisvillitystä, kaikkea ne keksii :D

    VastaaPoista