Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syntymäpäiväkakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syntymäpäiväkakut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pappa 80-v kuva-albumit

Rakas pappa saavutti kunnioitettavan 80 vuoden iän kesäkuun alussa, ja sain kunniatehtävän eli kakkujen leipomisen. Heti oli mielessä idea, jonka halusin toteuttaa. Toteutusvaiheessa vastaan tuli parikin ongelmaa, mm. kakkualustojen pienuus suunnitelmaan nähden, KAIKEN sulattava kostea kuumuus ja se tuttu kiire ;) Mutta loppujen lopuksi kakut kuitenkin pääsivät juhlapöytään kutakuinkin kuosissaan.

Kakuissa oli tumma pohja, täytteeksi tein kermavaahto+fariinisokeri+mascarpone-seoksen jonka lisäksi toiseen väliin tuoreita mansikoita ja toiseen vadelmia.

ONNEA PAPPA, ja pitkää ikää <3


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Peppi 10v

Maailman paras kummityttö pyysi tekemään kakkua 10v juhliinsa. Prinsessalla oli tarkat ohjeet kakun suhteen; turkoosin värinen kakku, jossa nuottiavain ja kaksi vaaleanpunaista ruusua. Niin ja täytteeksi vaikka mansikkaa ja kermavaahtoa :) No eipäs siinä, kerrankin ei tarvinnu kummemmin miettiä mitä tekis, senku teki vaan. 


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

60-vuotiaan kakut, munaton


Tein muutama viikko sitten ystävän äidin 60-vuotisjuhliin pari täytekakkua. Toiveena oli kananmunaton kermakakku x 2. 

Pohjat kakkuihin tein tällä tutulla ohjeella:

6,5dl vehnäjauhoja
5,5dl sokeria
1 prk omenasosetta (Piltti)
2tl vaniljasokeria
n. 1dl sulatettua voita
n. 5,5dl maitoa

Kuivat aineet sekoitetaan hyvin keskenään, lisätään omenasose ja lopuksi keskenään sekoitetut voi ja maito. Sekoitetaan nopeasti tasaiseksi. Paistoin pohjaa uunissa 175 asteessa noin 35 min. 
Leikkaisin pohjat kolmeen osaan (ohuita kerroksia). Täytteenä kakuissa oli vadelmahilloa, ranskankerma-fariinisokeri-kermavaahtoseos,  mansikoita ja vadelmia. Päällä kermavaahto, syötävä kuva, sokerihelmiä ja sokerimassasta koristeet. 


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Korkkarit tyynyllä

Pyydettiin tekemään kakkua 30-vuotisjuhliin. Aihetoive oli pinkki korkokenkä. Mietin miten tämmösen 20 hengen kakun tekisin, ja totesin että ei onnistu ainakaan 3D:nä, joten ehdotin sitten että kakku olisi kenkälaatikko tai tyyny ja sen päällä ne korkkarit. Tyyny sitten toiveen mukaan tuli. Kengistä kysyin minkälaiset ne voisi olla, sain malliksi kuvan Minna Parikan kauniista korkokengästä. En oikein saanu samannäköstä aikaan, pitäis vissii käydä suutarikurssilla että tietäs minkälaisista osista kengät kootaan :P

Mittasuhteet ois voinu olla paremminki, mutta muuten oli kiva kakku tehä ja ilahdutti joka tapauksessa vastaanottajaa, mikä on aina pääasia :)

Kakussa oli 7 munan pohja, täytettä 3 välissä+hieman pienempi extrakerros päälle hieman tuota muotoa antamaan. Välissä laktoositon mansikka-mustikkarahkatäyte, päällä vaahtokarkkimassaa ja sokerihelmiä+helmiäissuihketta (näkyy tossa alapuolella auringonvalossa otetussa kuvassa parhaiten).

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Armeijakakku

Joku on ollut armeijassa parisen viikkoa. Joku tuli ensimmäiselle lomalle tänään. Joku viettää synttäreitään maanantaina, jolloin joku on jo takaisin siellä niin. Siksi joku sai syntymäpäiväkakun jo tänään :)

Ja minä sain loistavan syyn tehdä ihka ensimmäisen armeija-aiheisen kakun. Niin siis alunperin piti tehä vaan ihan pieni, yksinkertainen kakku. Ehkä tankki siihen päälle.. ja ehkä tuntolevy.. mitä jos koittas tehä pari ukkoa.. entä jos tekis niille teltan.. pitää olla nuotio.. puunrunkoja.. no tietysti myös pari kantoa. Ja kiviä. Ja kuusia.. Niin, että se sitte paisu siihen pisteeseen että oli pakko isontaa kakkua, että kaikki mahtu kyytiin.

Kakku on kasattu pellillä paistetusta levystä. Täytteenä on kermavaahtoa fariinisokerilla maustettuna+tuoreita mansikoita. Päällä kermavaahto, keksimuruja, koristeet vaahtokarkkimassaa ja kuuset pikeeriä.

Räpsin jo kuvia ja huomasin että yksi tärkeä koriste oli vielä pöydällä, se tuntolevy :) Yritin ottaa kuvia vähän eri kulmista:






Onnea <3




tiistai 25. syyskuuta 2012

25th Hole :)

Alkuperäisestä suunnitelmasta pelkistetty versio golf-miehen synttärikakuksi. Tästä on jo pari kk aikaa, enkä enää muista edes mitä kakun väliin tuli laitettua, veikkaan tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Chanel laukku


Tämän kakun tein erittäin erityisen ja vähintäänkin harvinaisen vieraan syntymäpäivän kunniaksi. Kyseinen henkilö pitää kovasti käsilaukuista, joten aihe siitä :)

Hieman oli vaikeuksia saada pysymään muotoa, koska pohjasta tuli niin pehmeä, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen tulokseen. Hieman oli kiire viimeistelyssä, ja muutamia kauneusvirheitä livahti pintaan, mutta onneksi ne tuhoutuu kakun myötä pian.

Tein tähän suorakaiteen mallisen 6 munan suklaakakkupohjan, josta muotoilin laukkua. Täytteeksi mansikkarahkaa, se on jotenkin niin hyvää suklaakakussa :P Päällä on vaahtokarkkimassaa, sen alla ohut kerros kermavaahtoa kreemijauheella terästettynä. Tämän ansiosta pysyi muuten tosi hyvänä tuo päällinen monta päivää, ei alkanu yhtään sulaa ja valua niinku nuo sokerimassat ja muut yleensä. Mustat osat tein marsipaanista, ku sattu olemaan mustaa sellasta valmiina. Lisäksi hopeakuulia koristeena.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Madonna-fanin 30-v.

 
Kolmikymppisten kerhoon liittyvän (nuoren, eikö niin) naisen toiveena oli Madonna-aiheinen kakku. Heti tuli mieleen, että tekisin sen kuvalla/kuvilla, ja syntymäpäiväsankari itse lähetti sitten kaksi kuvaa, joista väsäsin päälle yhdistelmäkuvan. Jotenki tykkään etenki kuvakakuissa tästä mustavalko- tai seepiavärityksestä eniten, ja mielestäni se on myös sopivan yksinkertainen ja hillitty tyyli.

Kakussa on 7 munan tumma pohja, välissä tuoreita mansikoita ja valkosuklaakermavaahtoa. Päällä marsipaania.

ONNEA VIELÄ HEINILLE! :)

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Heppatytön kakku

Tilauksesta kakkua hevosista pitävälle nuorelle neidille toukokuussa. Toiveena oli "musta ori", muuten vapaat kädet sain. Netistä löysin tämmösen hienon kuvan, josta sai sopivan vohvelisen kakkukuvan tehtyä. En enää edes muista mitä oli välissä, mutta päällä siis kermavaahto, vohvelinen kuva ja koristeet sokerimassaa+marsipaania.

Kakku miellytti päivänsankaria ja oli maistunut vieraille myös, mikä on aina kiva kuulla :)

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

30-v. syntymäpäivät

Oli tuossa menneellä viikonlopulla yhet kolomikymppiset vietettävänä..

Tarjolla oli (ainakin nämä):
-lahjapaketti -kakku
-kirsikkapuu -kakku
-valkosuklaa-mustikka minimuffinit
-tiramisu
-liikennemerkkisuklaat
-mansikkaleivokset (munaton, unohtui tietenkin kuvata..)
-liikennemerkki -voileipäkakut
-savunauta-aurajuustopiiraset
-kinkkujuustopasteijat (unohtu kuvata)

täytekakut:
Halusin alunperin tehä kyllä toisenlaisen tästä kakusta, mutta kaikkien olosuhteiden pakosta tästä tuli tämmönen tällä kertaa. Vaalea sokerikakkupohja, välissä hedelmäinen täyte (appelsiinituorejuustoa, persikkaa, persikka-banaanisose, kermavaahtoa..) ja päällä sokerimassaa kaikki. Helminauha lyheni uhkaavasti, kun pikku apulaiseni halusi vähän maistella

Tämäkin kakku typistyi koristelultaan kiireessä, mutta tuli mielestäni hyvä näinkin. Kakussa on tumma sokerikakkupohja ja välissä mansikka hyydykejauheesta tehty täyte valkosuklaalla höystettynä. Päällä taas kaikki sokerimassaa. Kukille kävi vähän sama kohtalo ku helmille..


Valkosuklaa-mustikka minimuffinit:
Kuvassa ei näy nuo maailman ihanimmat muffinivuoat. Mukavia pikkunapsittavia nämä. Ohje sama, jolla aikasemminki oon tehny. Koristelu valkosuklaakermavaahdolla ja marsipaaniruusulla

Liikennemerkkisuklaat:
Fazerin sinistä ja valkosuklaata, maistuu aina yhtä varmasti


Liikennemerkki -voileipäkakku:
Kasattu pyöreään vuokaan Reilu täysjyvävehnäpaahdosta. Välissä on kinkkua, tuorejuustoa, kurkkusalaattia, majoneesia, mausteita.. Päällä on vohvelikuva, joka vähä reikiinty ku oli juuttunu toisen samanmoisen kuvan kanssa kiinni, mutta eipä maku siitä kummennu..

Savunauta-aurajuustopiiraset:
Osaan tein pohjan ite, osaan käytin valmista piirakkataikinaa kaupan pakastealtaasta. Täytteenä savunautaa, aurajuustoa, juustoraastetta, kananmunaa ja ranskankermaa.

Jäi tosiaan kuvaamatta osa tarjottavista, kiirekiirekiire.. Suurin osa tais kuitenki tulla kuvattua.

Kiitos kaikille teille ihanille, jotka ystävällisesti autoitte näiden tuhoamisessa

perjantai 11. joulukuuta 2009

Suklaamansikka-kakku

Yksinkertaisella piti alottaa Aatun synttärit. 6 munan suklaakakkupohja, välissä mansikkarahkaa, päällä kermavaahto ja suklaakuvio tummalla suklaalla.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

50-vuotiaalle lahjakakku



Äitini 50-vuotispäiviä vietettiin tänään. Minä tein täytekakun ja äiti kaiken muun tarjottavan. Halusin kokeilla tätä kerrostamista oikein tukien kanssa.




Kun alempi kakku on päällystetty, tehdään paikka-&pituusmerkit tikuille. Eli tikkuun merkki sellaiseen kohtaan, mistä se leikataan sopivan pituiseksi (sopiva pituus on sellainen, että tikku on samassa tasossa kakun pinnan kans).



kun tikut on sopivan kokoiset, ne laitetaan paikoilleen, jonka jälkeen ylempi kakku (samanlaisella paksulla alustalla kuin alempi) nostetaan päälle.





Tämä kokeilu onnistui mielestäni hyvin, ollakseen ensimmäinen laatuaan.

Kakkujen täytteenä mansikkaa, vadelmaa ja kermavaahtoa, päällä marsipaania (paitsi ruusuke sokerimassaa, kun ei ois ehtiny kuivua marsipaanista..). Helmiäis- ja kultasuihkeella viimeistelyt..

Ja tältä kakku näyttää, kun sitä on syöty:




Eli syödä voi vaikka molemmista kerroksista yhtä aikaa ja hyvin toimii.


ONNEA vielä "kypsään" ikään tulevalle maailman parhaalle äidille <3

Onnea minä

Joo, piti taas vanheta itsekin tuossa torstaina. Meni vähä siinä sivussa, mutta harjotuksen vuoksi tein tämmösen kerroskyhäelmän. Halusin kokeilla tulevaa varten tämmösiä kristalli-look-pilareita. Kun tilasin nämä englantilaisesta nettikaupasta, en oikein tajunnu kuinka pitkät tuli tilattua.. mutta osoittatuivat aivan liian pitkiki, eikä ollu vehkeitä näitä lyhentää siihen hätään. Joten se mitö halusin kokeilla, jäi vähä niinku kokeilematta.. mutta tämmönen kermaunelmahörsötys siitä tuli.



Nuo pilarit vaan tökätään alempaan kakkuun ja ylempi sitte siihen päälle. Kiinitykseen olisi hyvö käyttää esim. kaksipuolista teippiä tms. mutta jätin sen pois, koska näin korkea viritelmä ei siis tosiaan vastannu sitä mitä hain. Otin vaan kuvan ja sen jälkeen "erotin" kakut ja syötiin erikseen.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Parit Manolot



18-vuotiaalle neidolle tein tämmösen kakkuviritelmän. Suunnitelma oli yksikerroksinen, mutta kun jossain muissa ajatusmaailmoissa harhailin tehessäni koristetta liian pieneksi, niin piti muuttaa vähän suunnitelmia..Välissä mustikka-mansikkarahkaa, päällinen sokerimassa-marsipaanisekotusta

tässä vähän vaihekuvia:


6 munan pohja, suorakaiteen muotosella vuoalla paistettu.. ja siitä kaksi sopivan kokosta palasta.. loput voi syödä suuhunsa tehessä :)







tämä kansivaihe vaatis tekniikan hiomista, tuli liiaan pieni ja alko "törröttään" nuo taitokset..







vähän bling-blingiä timanteilla, ruusut pehmentää..




PALJON ONNEA vielä kerran Essille! :)