Samoihin ristiäisiin pyydettiin pikkutytöille oma pikkukakku. 3 munan pohjasta leikkasin suunnilleen pään muotosen kakun, päällä sokerimassa, reunat kermaa, viikset silmät ja nenä valkuaistomusokeriseosta.
maanantai 24. marraskuuta 2008
Hello Kitty 2
Samoihin ristiäisiin pyydettiin pikkutytöille oma pikkukakku. 3 munan pohjasta leikkasin suunnilleen pään muotosen kakun, päällä sokerimassa, reunat kermaa, viikset silmät ja nenä valkuaistomusokeriseosta.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Smurffikakkua
Sain pyynnön tehdä synttärikakkua 7-vuotiaalle pojalle. Lupasin tehdä jonkun pikaisesti toteutettavsissa olevan pikkukakun. Ja tämmöinen syntyi. Smurffin tein sokerimassalle, piirsin elintarviketussilla ääriviivat ja väritin tomuväreillä (helmiäisen valkoinen ja jään sininen, molemmat kimalletomuvärejä siis). Ilmapallo ja kirjaimet myös sokerimassaa. Smurffi oli niin ohut että siirtäessä siltä katkes kaulaki, mutta aika hyvin sain sen vielä aseteltua kasaan kakun päälle.
vielä päältä päin
ja reunaa
torstai 6. marraskuuta 2008
Hello Kitty Sannille
Naapurin tytön synttäreitä vietettiin jo muutama viikko sitte, mutta me menimme juhlimaan jälkikäteen tänään. Tein pikkukakun viemisiksi, 2 munan pohja. Lapset huusi vuorotelen ja yhtäaikaa, takki päällä tein kakun ku piti uosta vähä väliä ulkona nukkuvaa Almaa hyssyttelemässä.. mutta lopulta valmista kuitenki tuli :)
Oli taas pimiä päivä, ei onnistu kuvat salamalla eikä ilman. Kittyn leikkasin sokerimassasta, suihkuttelin helmiäistä ennen vaatteiden lisäystä (myös leikattu sokerimassasta). Lopuksi piirsin mustalla ääriviivat.
Tässä salamalla otettu kuva vielä, jossa hieman näkyy paremmin kimmellyskin
tiistai 4. marraskuuta 2008
Ristiäiset
Vietimme sunnuntaina siis tytön ristiäisiä. Nimekseen neiti sai Alma Alina.
Kuvia juhlista:
tarjoilupöytää
sokerit koristelin tällä kertaa vain nopsaan sokerihelmillä, kiinitin kaupan valmiilla sokerikuorutteella
Nalle ja jalkapikkuleivät. Näitä en nyt jaksanu erikseen laittaa, samalla kerrospikkuleipien ohjeella tein ku aikasemmin. Osan päällystin valkuais-tomusokerikuorrutteella, niistä en tehny täytettyjä, ois tullu jo liian imelää..
kastepöytää - tein tuommosen lapun kastepöytään, jossa on kerrottu nimestä.. mutta sitä ei kukana hoksannu siellä, joten lopulta kiikutin sitä eri pöytään vieraille luettavaksi :)
tiedot olen ottanut kahdesta eri nimikirjasta
servetit oli taas samasta paikasta ku Aatun ristiäisiin eli Rauman kultapainosta
pöydillä oli tämmöset vaan koristeena, peili jonka päällä vaaleanpunasta koristehiekkaa ja vaaleanpunanen kynttilä
Juhlamusiikista vastasi Aatu ja serkkupoika :)
Lopuksi vielä Aatu ja Alma. Aatulla oli meno päällä, hyvä kun etes tämmösen kuvan sai napattua, ei se malttanu paikallaan olla kuvanoton vertaa.. ja Almaa juhlat väsytti, kastehetkelläkin neiti haukotteli vaan :)
Kiva kun on juhlat saatu pidettyä ja "Esterille" nimi. Kuvista tietenkin unohtu taas mummoni tekemät karjalanpiirakat jotka on oikeesti maailman parhaita, ja lisäksi en kuvannut gluteenittomia tarjoiluja
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Ristiäiskoristeita
Tässä koristeita joita oon tehny valmiiksi kakkuihin:

Tälle pitää vielä laittaa vähä väriä naamaan.. Vauva on muotilla tehty ja kastemekko päälle. Tykkään enemmän tuosta toisesta vauvamuotista (jonka tulos siis alla), mutta katotaan jaksanko/ehinkö enäää tehä kastemekkosta tyttöä uusiksi..

Toiseen kakkuun siis vauva ilman kastemekkoa. Tämä muotti on ihana, vauva on niin oikean näkönen <3

Perhosia, myöskin muotilla tehtyjä (mihin joutusinkaan ilman näitä käteviä silikonimuotteja!?!), helmiäissuihkeella viimeisteltyjä. Laitoin kuivumaan muotoillulle pahville että siivet nousevat hieman pystyyn..

Ruusut sentään ihan alusta loppuun ite muotoilin, tässä niistä osa :)

Kultasuihkeella värjätyt lehdet..

maanantai 20. lokakuuta 2008
Kinkkusämyt
Aatulle oon pari kertaa tehny tämmösiä sämpylöitä, eli sämyjä niinku se ite sanoo :)

Perussämpylätaikina hiivaleipäjauhopaketin kylestä, mutta laitan puolet ruisjauhoja ja puolet noita hiivaleipäjauhoja. Ja vähä vähemmän käytän aina jauhoja ku ohjeessa, tulee pehmeämpää leipää.. Tehdään kuten korvapuustit. Kaulitulle levylle laitan eka sunnuntain juoksevaa margariinia ja sitte paloteltua kinkkua. Jos ruokavalio kestää maitoa niin ehottomasti kannattaa lisätä koskenlaskijajuustoa, juustoraastetta tms. :)

maanantai 29. syyskuuta 2008
Tyttö tuli :)
Pienoiset kädet, suu ihan suppu:
syntynyt uusi on ruusunnuppu.
Se ihmeeltä suurelta silmissä näyttää,
sydämen kokonaan onnesta täyttää.
Eli Aatu sai leikkikaveriksi pikkusiskon perjantaina 19.9. Ei mikään pieni neiti kyllä olekaan, pituutta oli syntymähetkellä 51 cm ja painoa 3950g!

Sairaalassa pötkötellään

Jee, kotiin!

Tykkään kovasti ilmehtiä nukkuessani.. en myöskään ole hetkeäkään hiljaa, koko ajan pitää jotain ääntä kuulua nukkuessakin :)

torstai 18. syyskuuta 2008
Rotinakakkua Jiille ja Veelle
Pienen pienissä töppösissä
onni taloon tuotiin,
poikavauvan hymyssä
ilo arkeen suotiin!
Tässä omaa poksumista odotellessa sain käydä ihastelemassa ja ihmettelemässä Jiin ja Veen suloisen suloista ja niin pientä poikavauvaa! Pakkohan sitä oli rotinakakku mukaan tehä kyläreissulle. Täytteenä mansikkarahkaa, päällä kerma jossa ripaus kaakaojauhetta, sekä helmiäissuihketta kiiltoa antamassa. Koristeet sokerimassaa.
Paljon onnea vielä kerran uusille vanhemmille!
lauantai 13. syyskuuta 2008
Pihlajanmarjakakkua olevinaan
On tehny mieli pitkään mansikkarahkakakkua, ja nyt viimein sain sitä tehtyä ja pursotusmalleja siinä siivellä. Halusin koristella jotenkin syksyisesti, ja pihlajanmarjat pistää ulkona silmään joka puolella. Jotenkin tuntu yllättävn vaikeelta tehdä pihlajanoksia, ihan kun en ois yhtäkkiä tienny miltä ne näyttää.. Ja kun ei illalla jaksanu kauheesti painia koristeiden kanssa niin tämmösiin sitte tyydyin.
Nyt voi olla etten enää jaksa päivittää ennen vauvan syntymää, ellei siihen sitten vielä vierähdä viikkoja.. kaikkihan on aina mahollista, Aatukin antoi odottaa itseään..
Vähän pursotuksista
Lupasin jo hyvän aikaa sitten että teen minäkin kuvallisia selitysyrityksiä nuista pursotuksista. En jaksanu alkaa varta vasten vieläkään tekemään kunnon sarjaa, mutta tässä kaksi viimeksi kysyttyä kuitenkin eli se kaheksikko pystysuorassa kakun reunassa ja koripursotus.

Tämä oli siis tuossa äitiysloman alkajaiskakussa reunalla. Tehdään tähtityllalla (mulla yleensä Wiltonin 22) kaheksikkoa pystysuoraan, rivejä vieri viereen. Toivottavasti kuva selittää edes jotenkin..
Koripursotus vaihe vaiheelta:

Aloitetaan pystyviivalla (tylla taitaa olla wiltonin 48..)

Sitten vaakaviivat..

Toinen psytyviiva..

Vaakaviivat lomittain ekojen kans..
Tämä toistuu kunnes reuna on valmis.
Koripursotuksessa kannattaa myös ehdottomasti joskus kokeilla kahta väriä, kuten esim tässä ristiäikakussa (pystyviivat on tehty pyöreäpäisellä tyllalla)

Huom! Mitä sitten pursottaakaan reunalle, on hyvä levitellä ensin kermaa tartuntapinnaksi alle, ei käy niin ikävästi että pursotukset tipahtais alas

maanantai 18. elokuuta 2008
Irina <3 Marko 16.8.2008
Nyt on häitä tanssittu ja hääkakut tehty. Meni viime viikolla mukavasti 4 iltaa ruusuja tehdessä (yht. 68 ruusua). Loppuviikosta pohjien paisto, täyttö ja lauantaina vielä koristelu. Oli aika paljo tekemistä noissa, mutta selvisin! :)
Tässä kakut telineessä:

Joka toinen kakku on mascarpone-suklaamoussekakku, joka toinen mansikka-valkosuklaakermavaahto- täytteinen. Koristeruusut marsipaania, sivuilla olevat pikkukukat ei oikein näy, mutta ne oli marsipaania ,kullanvärisellä tomuvärillä värjätty. Teline oli valokuvauksellisesti huonolla paikalla, ei oikein millään saanu hyvää kuvaa jossa värit näkyis kunnolla. Mansikkakakkujen kermaa värjäsin tipalla norsunluun sävyistä väriä, sai sellaisen kerman sävyn aikan (ettei oo ihan vitivalkonen).

Pelkäsin kakkujen riittävyyden puolesta, mutta muutkin vieraat kuin minä itse taisivat vetää massut täyteen maistuvalla hääaterialla, joten kakkua ei jaksanut kauheasti heti perään syödä. En jaksanu ite etes suklaakakkua maistaa, mutta ainaki mansikkainen maistui hyvälle. :)

lauantai 2. elokuuta 2008
Äitiysloman alkajaiskakkua
Eilen alkoi minun äitiysloma, ja pitihän sitä edes kakulla juhlistaa kun ei se muuten tunnu missään ;) Tätä kakkua olen suunnitellut mielessäni jo Aatun ja minun reissusta lähtien. Nimittäin näin reissussa useammankin äitiysmallin t-paidan, jonka olisin halunnut ostaa. Kuitenkin 35e t-paidasta jota pitää niin lyhyen aikaa, jonka tekstiä kovin moni täällä ei ymmärrä jne. on aika paljon rahaa, joten aattelin jo sillon että taidan tehä t-paitakakun itelle kun kotiudutaan. Tämmönen paita ois kyllä kätevä, kaikkihna on aina kyselemässä vatsakkailta että koskas se vauva syntyy.. Tässä vastaus on valmiina, eli syyskuussahan se (parempi ois :) )
Koko ajan ollu muita kakkuja tehtävänä, mutta nyt aattelin että on tämän kakun vuoro. Eka olin kyllä suunnitellu tehä ihan vaan tuon torson t-paita päällä, mutta koska halusin kakkuun tuoreita mansikoita ja paljon kermavaahtoa, piti vähän tinkiä. En myöskään jaksanu tehä käsiä ym. mitä olin aikonu, näin pääsi nopeammin vähän pötköttään kun Aatuki nukku päiväunia :)
Yritin nyt ottaa vähän joka puolelta kuvia:
Maha jotenki vähä läsähti ennen kuvaottoa. Ja oikeesti tuo maha kyllä jo ylittää maalilinjan ennen rintoja :P
Reunapursotuksen tein tutulla kaheksikko-tyylillä pystysuunnassa, tuli kätevästi myös tuohon päälle hyvä reuna eikä tarvinnu muuta sitten pursotella.
Mansikkaiset marenkikorit
Viikolla alko yks ilta tehä mieli mansikoita.. ja marenkia.. Ja ei muuta ku pikkurasia mansikoita ostaan ja marengit paistuun. Tein marengin kolmesta valkuaisesta, sokeria laitoin siihen 2dl. Pursotin semmosia korintapasia, että jää keskelle vähä koloa. Täytin kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla, namia!
perjantai 25. heinäkuuta 2008
Brita
Ohje on muuten sama ku viime vuonna laittamani, mutta vaihoin ohjeen ranskankerman mascarponeen, tuli ihanaa täytteestä silleen
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Pätkisjäätelökääretorttu
Olikohan tarpeeksi pitkä nimi tälle, en muutakaan keksiny. Oli kuuma päivä ja halusin jotain nopeaa herkkua, syntyi tälläinen kokeilu. Tavallinen kääretorttupohja, jonka sekaan lisäsin n. desin pilkottua pätkistä. Täytteeksi vaniljajäätelöä ja n. puoli pussia pätkiksiä pilkottuna. Koristelin miedolla suklaakermalla ja suklaakastikkeella.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Kihlajaiskakku <3
Rakas pikkuveljeni teki sen viimein ja kihlasi ihanan tyttöystävänsä. Kihlajaisia vietimme ihan vain perheen kesken kahvitellen viikonloppuna ja tein tämmösen kakun sinne. Onnea kihlaparille vielä kerran <3

Kakku on 3 munan kakku, välissä mansikkaa, banaania, kermavaahtoa. Päällä värjättyä kermaa ja koristeet marsipaania.
Kakku on 3 munan kakku, välissä mansikkaa, banaania, kermavaahtoa. Päällä värjättyä kermaa ja koristeet marsipaania.
lauantai 21. kesäkuuta 2008
Pätkisjäätelökakku
Tein eilen juhannusaaton illan jälkiruuaksi tämmöstä jäätelökakkua. Paistoin ensin suklaakääretorttupohjan, siitä otin paloja ja vuorasin kelmutetun muovikulhon (tupperin ufo, vetoisuus 2l) pohjan ja seinät. Koloon oli tarkotus laittaa täyteen pätkisjäätelöä (=vaniljajäätelö jossa seassa pätkisrouhetta), mutta kuinka ollakkaan joku oli syönyt jo osan jäätelöstä ja piti laittaa väliin vielä kerros kääretorttupohjaa. Jäätelökerroksien päälle puristelin vielä vähän Dr. Oetkerin suklaakastiketta. Kakku jähmettyi pakkasessa ja ennen tarjoilua koristelin sen suklaakermavaahdolla ja suklaa"risuilla"&pätkisrouheella.
Ja oli vielä pakko kokeilla tämmöstä suihkutusta juhannuksen kunniaksi:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)