lauantai 21. heinäkuuta 2007

Onnea 60-vuotiaalle!


Tästä tuli vähä lapsellinen kakku mun mielestä, ei mitenkään tyylikkään hieno siis, mutta onpahan kukkia niinku kesällä kuuluuki :) Hattu siksi, että juhlijoilla oli kaikilla hatut päässä, kuten kutsussa kehotettiin.

*Lisäys* tästä aiheesta piti vielä sanoa se, että ensin kaavailin tekeväni ison kukkahatun kakuksi. Mutta ei ollu tarpeeksi isoa alustaa. Sitte mietin tekeväni vaan kukkia, koska kutsussa kehotettiin myös tuomaan sankarille kukka. Mutta niin, lopputulos oli sitte yhistelmä näitä kaikkia.. :)

Välissä on vaan kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Aita on just sellanen minkälainen varmaan tulis oikeastaki aidasta jos alkasin tekemään, eli ei yhään samanmittasta ja samalla etäisyydellä toisistaan olevaa lankkua olis :) ja aita siis tässä valkosuklaasta. Tein hatusa isomman ku ensimmäinen oli, marsipaania muuten, pään täytteenä kakkupohjaa ja mansikka.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Hapankorppurullat

Helppo ja nopea pikkusuolainen. Hapankorppuja kostutetaan lihaliemessä

Täytteeseen en osaa ohjetta sen kummemmin sanoa, sekoittelin kinkkua, Kreikkalainen valkosipuli tuorejuustoa, suolakurkkua ja majoneesia sopivaksi tahnaksi.

Täyte levitetään pehmenneiden korppujen päälle ja sitte vaan rullataan


Päälle laitoin vielä kinkkupasteijaa ja valkosipulituorejuustoa ja kurkkua. Kurkut leikkasin muoteilla, idean tähän sain Sekasopasta, jossa joku aika sitte näin ku kurkkua oli leikattu muratinlehtimuotilla.


Britakakku


Tuoreista mansikoista tehtyä Britakakkua on vaikea vastustaa. Tämä on niin hyvää, ja helppoakin. Tein tätä ite nyt eka kerran ja ainakin vaikutti onnistuneeltya kun hyvin kelpas vieraille :)

Pohjaan katoin ohjeen yhteishyvän ruokaliitteessä olleesta raparperi Britasta. Tein tupla-annoksen eli kaksi pellillistä. Ohje on yhdelle pellilliselle

Pohja:
150g margariinia
1,5dl sokeria
3 keltuaista
2dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Marenkivaahto:
3valkuaista
1,5dl sokeria

Margariini ja sokeri vatkataan vaahdoksi. LIsätään keltuaiset yksitelleen vatkaten. Lisätään keskenään vehnäjaujho-leivinjauheseos vuorotellen maidon kans koko ajan sekoittaen. Levitetään levinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Valkuiset vatkataan kovaksi vaahdoksi, lisätään sokeri vähitellen ja koko ajan sekoittaen. Marenkivaahto levitetään pohjataikinan päälle.


Paistetaan uunissa 175 asteessa n.20-30min (marenki ottaa vähä väriä ja pohjataikina on kypsä)

Levy leikataan kahtia. Toisen puolikkaan päälle levitetään täyte. Ite tein siis mansikkatäytteen:

2,5dl Flora vispiä
1prk rahkaa
1prk ranskankermaa
500g mansikoita
sokeria

Kerma vaahdoksi, siihen lisätään rahka, ranskankerma, sokeri ja viipaloidut mansikat.

Toinen puolikas nostetaan kanneksi. Päälle voi sihdata tomusokeria. Ite koristelin vielä ylimääräsillä mansikoilla ja sokerimassa lehdillä :)

Keksijäätelöpalat (maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton..SIS. KAURAA)



Yhteishyvässä oli ohje keksijäätelöpaloihin, jota muokkasin itelle sopivaksi. Laitoin tähän 20cm irtopohjavuokaan:

1,5pkt Semperin kauradigestive keksejä murusina+0,5dl Sunnuntai juoksevaa margariinia (=keksimuruseos)
reilu 0,5l Oatlyn kauravaniljajäätelöä
kinuskia (1dl Gogreen vispiä+0,75dl fariinisokeria)

Keksimuruseoksesta reilu puolet painellaan leivinpaperilla vuoratun vuokan pohjalle. Pakastetaan 20min. Levitetään pehmennyt jäätelö päälle, pakastetaan taas vähä. Keitellään päälle kinuski, annetaan vähä jäähtyä ja levitetään sitten jäätelön päälle. Päälimmäiseksi levitetään loput keksimuruseoksesta. SItten pakkaseen taas joksiki aikaa.



Leikataan paloiksi ja nautitaan naamaan :)

lauantai 23. kesäkuuta 2007

Aatun päivää! :)



Aatun ekan nimipäivän kunniaksi oli tarkotus tehä ihan erilainen kakku, mutta ku sisko pyysi tekemään tiramisua niin mikäs siinä (helepommalla pääsi). Moni luulee että tiramisu on jotenki isotöinen tehä. Todellisuudessa tästä ei paljo herkun tekeminen helpotu! Tähän vatkasin eka 3munaa+2,5dl tomusokeria vaahoksi, sitte lisäsin 2prk mascarponea ja ihan pikku tilkkasen kahvia. Sitte vaan ladotaan keksejä vuokan pohjalle, kostutetaan reilusti kahvilla, täytettä päälle ja toista kerrosta päälle. Eikä tosiaan tarvi mitenkään tarkoin kostutella tai asetella. Laitan joskus joka kerroksen väliinki vähä tuota kaakaojauhetta, ei tuu niin makiaa sitte. Mutta päälle siis ainaki reilusti kaakaojauhetta.

Nyt on ollu niin kiire ettei meinaa ehtiä mitään, kauheeta. En ymmärrä mihin aika valuu.. Joka tapauksessa hyvää juhannuksen loppusuoraa kaikille! :)


keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Kuningatarherkku (maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton..SIS.KAURAA)


Tästä ei mikään hillittömän edustavan näkönen torttu tullu, mutta tulipahan aika nopsaan tuhottua :)

Helppo ja herkullinen, yksi sovellus siitä ihanasta (alunperin Chocomumin Kirsin keittiöstä bongaamasta) vadelmapiirakasta. Käytin pohjana jämät täytekakkupohjasta, mutta sehän nyt voi olla melkein mistä vaan tehty. Joko se mikä on vadelmaunelmassa tai vaikka kauradigestiveista voi tehä etc. Kasasin pohjan palasista irtopohjavuokan pohjalle ja kostutin kevyesti kaurajuomalla.Täytteen tein aika samalla tavalla ku vadelmaunelmaan, eli Gogreen vispiä, vähä Keijua vaahdoksi ja fariinisokeria. Lisäsin täytteeseen yhen purkin kuningatarsosetta. Muista määristä en osaa nyt sanoa, tein aika summassa. Laitoin yhen liivatteen, ei hyytyny niin paljo ku olin ajatellu (täyte kun on noin korkea niin sais olla hyytyneempi). Päälle sitte  vadelmia ja kiille. Nam ku oli taas kerran hyvää, ja tarjosin normaaliruokavalioiselle ystävälleni ja otti lisääkin kun oli kuulemma hyvää :)

maanantai 18. kesäkuuta 2007

Leivontaa itelle (munaton, maidoton, soijaton, gluteeniton..SIS. KAURAA)

Viime viikolla tuli leivottua vaan itelle vaihteeksi, eli erikoisruokavaliojuttuja. Oli muka niin kiire ettei ehtiny päivittää näitä aikasemmin, mutta tässä parit jutut. Sattuneesta syystä tällä hetkellä makuna on mustikka-vadelmayhdistelmä makeissa leivonnaisissa (mutta on seki jo edistystä) :)

Kuningatarpiirakka:

pohjaan laitoin
1dl sokeria
4dl jauhoja (2dl pottujauhoja, 1dl kaurajauhoja, 1dl maizenaa)
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl Sunnuntain juoksevaa margariinia
2dl Gogreen kaurajuomaa
Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita neste ja rasva ja yhdistä kuiviin aineisiin. Vältä "vaivaamista" ja kovaa sekoittamista, muuten taikina menee liisteriksi. Taikina on aika löysää. Kaada piirakkavuokaan. Paista hetki 200 asteessa (5-10min), lisää päälle marjoja ja muruseos (fariinisokeria, pottujauhoja ja margariinia), paista vielä 10-15min.
Tästä tuli ihanan pehmeä piirakka, nam :) Tarjosin vieraillekki, vatkasin kermavaahtoa Gogreeni vispistä kaveriksi. Herkullista ois varmasti myös uunilämpimänä kauravaniljajäätelön kanssa..

Tattaripiirakat:

Tähän bongaisn ohjeen Allergialiemestä, oli siellä nimellä bataattitäytteiset piirakat tai jotain. Ohje on hyvin yksinkertainen, pohjia varten sekoitetaan 2dl tattarijauhoja ja 2,5dl kuumaa vettä. Minä vielä lisäsin pikkutilkan juoksevaa margariinia. Ensi kerralla lisään myös suolaa hiukan. Jos omaan makuun tattari on liian voimakas, voi varmaan korvata osan jauhoista muilla. Täytteeksi tein riisipuuroa Nallen riisihiutaleista ja kaurajuoma+kaurakerma yhdistelmästä (puurosta tuli näin ihanan täyteläinen).  Paistoin piirakoita 230 asteessa n.20min, kunnes oli väri sen näkönen että valmista on. Voitelin piirakat vielä (sulatettu) keiju-kaurajuomaseoksella.
Tämä oli muuten ihan eka kerta ku elämässäni tein tämmösiä karjalanpiirakoita, pitää vielä vähä harjotella :) Joka tapauksessa nämä oli hyviä, teen varmasti ens kerralla tupla-annoksen ku nämä ei kauaa kestäny.

täytekakkua:

Sunnuntaina matkasimme tätini valmistujaisiin itärajalle, ja aattelin että en kyllä lähe sinne asti kattomaan ku muut syö kakkua, joten piti äkkiä kehitellä itelle kakku. POhajn tein samalla ohjeella ku tuon kunigatarpiirakan, ku se oli niin pehmee. Jostain syystä se kovettu kakun ollessa täytetty, mutta ihan hyvä siis kuiteski. Paistoin pohjan pellillä ja otin irtopohjavuoan avulla kolme ympyrää pohjaa. Täytteenä pikaista kuningatarvaahtoa (gogeen vispi ja 1prk Piltti kuningatarsose). Päällä Gogreen vispiä ja vadelmia. Joo, tää oli siis ihan hyvää, mutta täytteessä ois saanu olla enemmänki makua. Se oli tosi hyvää paljaaltaan, mutta tosiaan kakun väliin laitettaessa tarvis enemmän potkua. Hoitus varmaan laittamalla muutamia vadelmia vielä sekaan..? Täytin koko kakun, leikkasin puoleksi ja pakastin toisen puolen, ei tarvi ens kerralla ku kuorruttaa (kesällä näitä juhlia kuiteski on).

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Ankka-kakku


Oli tarkotus ottaa tästä kerroskakusta vaihekuviaki, mutta jotenki siinä touhutessa taas kerran unohtu. Mietin ideaa tähän kakkuun kauan. Jossain vaiheesa päätin että kylpyankka on teemana. Sitte mietin mihin sen laitan uiskenteleen. Kylpyamme oli vielä alkuviikosta mielessä, mutta sitte pihalla kukkia laittassa sain tämän idean, kun laitoin kukkia tämmöseen puuastiaan.
Aatu leikki vauvauinnissa tollasella kumiankalla joll aoli nuo sukellusvehkeet, ja koska Aatu on jo aika kova poika sukelteleen, tämmönen oli pakko löytää kakun päälle. En viittiny ite alkaa etes kokeileen tuon muovaamista, ois kestäny jo hirveen kauan aikaa kuivuakki ja en tosiaan oo taitava tuossa muovailussa. Huomasin ku kakkua jo tuhottiin täyttä päätä että unohin laitata kylpyvaahtopallot! Mutta myöhästä se sitte oli. Ehkä ens kerralla :)

Kertauksena "ohje":
6 ja 2 munan pohjat, välissä mousse (1 muna, 0,75dl sokeria, 200g sunnuuntain kuningatar tuorejuustoa, 2,5dl Flora vispiä, 1prk ranskankermaa, 250g mansikoita ja 4liivatelehteä), tein tuon kaksinkertasena ja laitoin molempien kakkujen väliin (ristiäiskakku ja tämä). Muuten päällä Flora vispi, mutta koristekukat ja sankon reunus sokerimassaa. Ankka on kuminen :)

Jäätelökonvehdit


Tosiaan oon suunnitellu konvehteja jo niin pitkään etten etes muista niin kauas. Alkukesän lämpivinä päivinä on toistuvasti tehny mieli jäätelöä, mielellään keksimuruilla maustettuna. Joten siitä tämä idea pikkuhiljaa kehkeytyi.
Ensin sivelin pikkusiveltimen avulla vuoan kolot suklaalla (sekoitus Fazerin Block tummaa suklaata ja Pandan maitosuklaata). Laitoin pakkaseen kovettuun ja valmistin täytteen. Jauhoin 6 Raibown täytekeksiä (Domino-kopio) murusiksi ja sekoitin hieman sulaneeseen mansikkakermajäätelöön (1/2litraa). Sitten vaan täytteleen:


Tämän jälkeen taas hetkeksi pakkaseen, ja sitte vielä sivelin suklaata pohjaksi. Tein nämä lauantaina ja sunnuntaina ne oli varmasti sitte sen verran jäätyny että kesti painella irti tuosta vuokasta. En voidellu sitä millään, ihan hyvin irtos. Toisaalta jos ois voidellu niin oiskohan lähteny painamatta? Joka tapuaksessa näitä kehuttiin sen verran hyviksi että uskallan suositella  kokeileen. Sen verran isotöisiä nämä kuitenki oli etten tehny ku tuon yhen annoksen tällä kertaa kokeilumielessä.


Quiche Lorraine piiraset


Silloin kun Aatun äiti entisessä elämässä asui jonkin aikaa Ranskassa, tuli kaikenlaiset juusto-kinkkupiiraat yms tutuksi. Ranska on varmasti juusto-kinkkuyhdistelmän luvattu maa. Ja eipä siiinä, hyvinhän tuo maistuu :) Tää ohje on hyvin yksinkertainen mutta hyvä. Varsinkin kun tekee niinku minä eli ostaa piirakkataikinan valmiina :) Oon tehny myös aurajuustollisia versioita, erittäinkin hyvää  myös niin. Jos haluaa yhen ison piirakan, käyttää yhen valmiin taikinan ja puolittaa täytteen ohjeen.

n. 30kpl piirasia:
2pkt sunnuntain piirakkataikinaa
250g savukinkkusuikaleita
n.150-175g juustoraastetta
4munaa
4dl ruokakermaaa
mustapippuria
(yrttisuolaa)

Painele taikina vuokien/vuoan pohjalle ja laidoille. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada taikinan päälle. Paista 200 asteessa pikkupiirasia n25-30min, isoa piirasta vähä kauemmin.



sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Aatu 6kk :)

Edit: pistin ohjeita erikseen että tulee oikeisiin kategorioihin :)

Meidän Aatulla oli tänään puolikkaat synttärit. Tässä tarjoiluja:

6 ja 2 munan pohjat, välissä mousse (1 muna, 0,75dl sokeria, 200g sunnuuntain kuningatar tuorejuustoa, 2,5dl Flora vispiä, 1prk ranskankermaa, 250g mansikoita ja 4liivatelehteä), tein tuon kaksinkertasena ja laitoin molempien kakkujen väliin (ristiäiskakku ja tämä). Muuten päällä Flora vispi, mutta koristekukat ja sankon reunus sokerimassaa. Ankka on kuminen :)


Quiche Lorraine piiraset (ohjeen laitan myöhemmin). Lisäksi suolasina oli äitini tekemiä lohipasteijoita.


Jäätelökonvehdit, jotka kuvassa on vielä ihan huurussa. Oon jo pitkään halunnu tehä konvehteja, mutta aina vaan on lykkääntyny. Kesän ollessa täällä päätin kokeilla tehä näitä jäätelötäytteellä. Kuoret on Fazerin Blockita ja Pandan maitosuklaasta tehdystä sekotuksesta. Täytteeksi pistin mansikkajäätelöä ja murskattuja Rainbown Dominokopio-keksejä. Sitte vielä pohjaksi suklaata. Nämä oli yhen vieraan sanoin "jytyhyviä" :)
Täytettä jäi yli ja oon nähny nyt parissaki blogissa näitä jäätelökakkuja niin tein vielä sydänmuotilla tämmösiä valkosuklaisia:

Nämä oli kuulemma tosi makeita, että pienemmät palaset ois riittäny..


Itelle tein vadelmaherkun, kiilteen värjäsin punaseksi (ei erotu kuvasta). Liivatetta laitoin vähemmän nyt myös (yhen).



Ristiäiskakku

Tilauskakku taasen, tällä kertaa pienen pojan ristiäsiin toivottiin samanlaista kakkua kuin meidän Aatun ristiäiskakku oli. Yhteensä 9munaa (isoja) meni pohjiin, alempaan 7 ja ylempään 2. Täytteenä samaa ku Aatun 1/2v. synttärikakussa.

Kerma yritti lähteä juoksemaan, pursotuksista ei siis kauhean siistit tullu. Vähä väliä laitoin kyllä kerman kylmään mutta meillä vaan on niin kuuma tai jotain ettei paljo auttanu.. :(


sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Vadelmaunelma (maidoton, munaton, soijaton, gluteeniton.. SIS.KAURAA)


Chocomumin innoittamana aloin tänään tehä itelle herkkua. Vadelmapiiras näytti niin herkulta. Ja tästä tuliki aivan unelmanihanaa herkkua!
Pohjan tein kutakuinki alkuperäsellä ohjeella, tarvittavien muokkauksien jälkeen päädyin tähän:
150g sinistä Keijua
1dl sokeria
2dl pottujauhoja
1dl kaurajauhoja
3tl Gogreen ruokakermaa
1tl leivinjauhetta
1tl kananmunankorviketta
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruokakerma sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää, sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa n. 10min.

Täytteen kans oli ongelmallinen tuo Crème Fraîche, sitä kun ei oikein maidottomana oo.. joten mietin että jos sekottaa vispattua kermaa ja vaahdotettua margariinia, saa semmosta paksua kermaa jota tuo C.F. siis on.. En kylläkään erikseen tätä seosta tehny, vaan vispasin kerman, vaahdotin margariini ja sekoitin ne keskenään. Sitte sokeri sinne ja oli niin samettisen näkönen täyte että! Varmuuden vuoksi liivatteen lisäsin kuitenki.. Tässä siis täytteen ohje:
2prk Gogreen vispiä
n.50g sinistä Keijua
0,75dl fariinisokeria (vähensin määrää koska tuo kerma on makemapaa ku tavallinen)
2 liivatelehteä
Ohje oliki tossa ylhäällä, liivate lisätään siis viimesenä. Täyte levitetään kaurajuomalla kostutetun pohjan päälle. Sitte vadelmia ja hyytelösokerista tehty kiille päälle! Täytettä jäi pikkusen yli, mutta jos ois puolella vähentäny niin ei ois tullu mun mielestä tarpeeksi. Tämän tein siis tommoseen Hackmanin Kajsa piirakkavuokaan, oisko halk. 26cm vai jopa 28, en tiedä?

Joka tapauksessa oli HYVÄÄ! NAM!

perjantai 18. toukokuuta 2007

After Eight- torttu


Aattelin tehä vaihteeksi jotain suklaista ja kaapissa kummiteleva After Eight- paketti pääsi "hyötykäyttöön" :) En jaksanu alkaa tehä kakkupohjaa, joten myös pötköllinen Domino-kopioita sai toimia pohjana. Tein ihan pienen kakun, Iloleipurien pikku irtopohjavuokaan (halk. 16cm kai..).
Tästä tuli aika lailla sopivasti, paksuhko pohja ja täytettä jäi pikkusen yli, ei paljoa kuiteskaan.

1pötkö Dominoita tms (175g)
pikkusen juoksevaa margariinia
-Murskataan keksit ja sekoitetaan rasva joukkoon. Painellaan vuoan pohjalle tiivisti.

1dl Flora Vispiä
1 muna
100g tuorejuustoa
10kpl After Eightejä
2 liivatelehteä
 - Sulata suklaa. Erottele keltuainen, sekoita suklaaseen. Vatkaa valkuaine vaahoksi. Vatkaa kerma vaahoksi. Lisää tuorejuusto ja suklaa, sitte valkuaisvaahto. Lisää lopuksi liivate koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä kylmässä ainakin pari tuntia. Koristele esim. suklaalastuilla.



keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Kermasarvet ja suolaiset sarvet


Piti rueta koittaan leivostötteröitä. Itehän en näihin saa taaskaan koskea, mutta toivottavasti jollekki maistuu :) Kermavaahto näissä on sitä Gogreen vispiä, jota maistelin samalla ja hyvää oli. Hieman makeampaa ku tavallinen kermavaahto, joten sokeria en lisänny, hitusen vaan vaniljasokeria. Lisäksi täytteenä vadelmahilloa.

Näihin oli tarkotus ripotella juustoraastetta päälle, mutta ei sitä ollukkaan valmiina niin kuutioin vaan äkkiä vähä juustoa päälle ennen paistoa. Täytteenä on tuorejuustosta, pikkelssistä ja palvatusta hirvenlihasta tehty mössö, johon lisäsin vielä ripauksen pippuria.

maanantai 14. toukokuuta 2007

Kinuskisydämet (maidoton, munaton, luontaisesti gluteeniton, soijaton..)


Tää oli tämmönen kokeilu nyt tuon kinuskin suhteen. Oon aikonu koittaa jo jonku aikaa koittaa tehä kinuskin kaurakermaan (samaan mitä käytän ruoan valmistuksessa). Nyt ilokseni löysin uutuustuotteen samasta hyllystä, eli tämmösen vispi kaurakerman, jota käytetään pakkauksen mukaan kuohukerman tapaan.

Täytyy sanoa että hyvää tuli kinuskista! Tarkotus oli tehä itelle kinuskileivoksia, laittaa väliin tätä vaahdotettuna ja vadelmia, ja pursotella vielä reunatki, mutta nyt on uudet kokeilut jäissä Aatun antibioottikuurin takia niin en sais laittaa väliin muuta ku tuota kermaa (ja kinuskiaki kyllä) joten en nyt sitte alkanu kikkaileen tämän enempää. Kinuski toimii, ja sen halusinki tietää :)
Tätä voi myös käyttää täytteenä ja päällä, mutta vaahdosta ei tuu niin kova:

Oon myös hyydyttäny tätä kakun väliin, sekaan voi nakata jotain marjoja niin saa hyvän täytteen.

sunnuntai 13. toukokuuta 2007

Hyvää äitienpäivää!

Tänään on minun eka äitienpäivä! Aatun mummoja muistetaan tänään kakuilla. Oli vähä epäonnea matkassa ja suunnittelu ei vissiin ollu loppuun asti viety kun kakut meinas hajota käsiin kirjamellisesti, mutta jotain sai kuitenki valmiiksiki. Tässä kuva toisesta kakusta sellaisena kuin se oli:


..
ennen hajoamistaan siis. Tai siis ei siitä hajonnu ku tuo sanka, mutta kermat levis sen mukana joistain kohti ja piti yrittää paikkailla minkä pysty.  Mutta meneehän se näinki:


ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ kolminkertaselle mummolle!

Ja sitte tämä omalle äidilleni tuleva kakku.. joka oli epäonnen kakku siitä lähtien kun pohja levisi pitkin uunia paisotn aikana.. ja kaikkea siinä välillä. Tästä piti tulla ihan erilainen, mutta loppujen lopuksi projekti muuttui "pelasta mitä on pelastettavissa" tyyliseksi, ja tämmösen sain kuitenkin onnistuneesti kasaan:



ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ RAKKAALLE ÄIDILLE, JA ENSIMMÄISTÄ "MUMMOPÄIVÄÄ"! :)

 
Ai niin.. molemmat on siis 2munan kakkupohjia. Kukkakorissa on välissä mansikkarahkaa valkosuklaalla höystettynä. Tämä toinen on prinsessakakku, eli välissä vaniljakreemiä ja vadelmahilloa.

lauantai 12. toukokuuta 2007

Täytekakku 16-vuotiaalle

Tänään toimitin ensimmäisen tilauskakkuni! Kun yritin kysellä teemaa, se oli yhdellä sanalla saxofoni.

 Harmittaa nyt hirveesti ku ollaan oltu romuskassa ja Aatulla korvatulehus jne. niin ei yksinkertasesti jaksanu tämän kummempaa tuon teeman ympärille rakentaa. Toisaalta tää tuli nuorelle miehelle, joten ehkä koristelu ois voinu olla vieläki yksinkertasempi. Väri jäi omasta mieleststä myös liian vaisuksi, ku unohin laittaa väriä kermaan.. Valkosuklaareunus ei myöskään onnistunu ihan niinku piti ja kello tikitti, mutta toivottavasti kuiteski on hyvän makusta kakkua ja synttärit menee muutenki mukavasti :)

5munan kakkupohja, välissä mansikkarahkaa. Päällä sokerimassalevy, sivuilla ja pursotukset Flora vispiä ja sitte tuo valkosuklaareunus.
Tämmösiä kakkukupuja myydään Oulussa Kärkkäisellä, ihan käteviä ja huolettomia.



perjantai 11. toukokuuta 2007

Kahvilakupiirakka (gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton..SIS. KAURAA)


Lueskelin lakritsaströsselin pakkauksesta että se on gluteenitonta (ja tietty maidotonta jne.), ja aloin kokeilla tämmöstä piirakkaa itelle. Syötyäni palasen hokasin etä onkohan nämä siis luontaisesti gluteenittomia vai.. eli onko siinä vehnä- vai maissitärkkelystä käytetty. Ja niinpä mun pitää selvittää valmistajalta tämä vielä, että saan rauhassa syödä näitä tai sitte en. Joka tapauksessa ihan kivaa vaihtelua tämä makuyhdistelmä toi omiin leivonnaisiin.

Pohja:
4,5-5dl jauhoja (riippuu vähä jauhoista, ite sekoittelin  nyt semperin fin mixiä, kaurajauhoja, tapioca-tärkkelystä ja maizenaa)
1,5dl sokeria
2tl kananmunakorviketta (voi jättää poiski)
2tl leivinjauhetta
2dl nestettä (laitoin 1dl kaurajuomaa ja 1dl kahvia)
1dl sununtain juoksevaa margariinia
Kuivat aineet sekasin, sitte lisätään neste-rasvaseos ja sekoitetaan tasaiseksi. Taikina saa olla löysää, mutta ei "juoksevaa". Semmosta kuiteski että valuu kulhosta aika hyvin itekseen ku kaataa vuokaan. Tästä tulee sopivasti semmoseen Iloleipureiden suorakaiteen malliseen piirakkavuokaan, vähä pienempi ku tavallinen uunipelti. Paistoin 200 asteessa n. 15min.
Kuorrutusta en mitannu, laitoin  tomusokeria kulhoon ja kaadoin kahvia sen verran sekaan että tuli sopiva kuorrute. Ja päälle sitte lakritsaströsseleitä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Pikakakkua yllätysvieraille


Tuli vielä(kin) synttärivieraita, koristeluja tein kun vieraat tulivat.. ja sitte menikin vähä yli nuiden kukkien kans.. mutta ku niitä oli tullu tehtyä valmiiksi kokeilumielessä niin samapa tuo. 
2munan pohja taasen, kahdessa välissä mansikoita ja kermavaahtoa, päällä kermavaahto ja sokerimassasta kukkakoristeet.