tiistai 18. joulukuuta 2012

Piparikulhon ja sydänrasian vaihekuvat

Oli tarkoitus ottaa piparikulhon teosta vaihekuvat jo aikasemmin, mutta ne jäi, joten otin nyt kun tein pari lisää. Myös sydänrasian osien teosta otin kuvat, jos semmosen tekeminen vaikka kiinnostaa.

Käytän itse isoa syvää Teema-lautasta kulhon teossa. Mikä tahansa uuninkestävä sopivan kokoinen ja muotoinen astia käy. Suihkutin lautasen pinnalle Keiju-vuokaspraytä, tarttuu paremmin leivinpaperi kiinni ja jos jää aukkoja, niin ei tartu pipari kiinni astiaan.
Ensimmäisenä leikkasin pohjan kokoisen palan, siihen sitten aletaan liittämään kuvioita. Kannattaa painaa kuviot pohjapalaan kunnolla kiinni.

Kun ensimmäinen kierros eli isommat kuviot on kiinnitetty, voi väleihin laittaa pienempiä kuvioita. Ja sitten uuniin, 200 astetta . 8-10 min paistoin.

Paiston jälkeen annoin kulhon jäähtyä lautasen päällä, sitten irrotin varovasti, laitoin kulhon sisäpuolelle ja paistoin muutaman minuutin lisää.

Sydämenmuotoista piparirasiaa varten tarvii kaksi erilaista osaa, kaksi kappaletta kumpaakin.

Paiston jälkeen seinäkappaleet tulee taivuttaa heti. Itse olen leikannut styroksista sopivat palaset tähän ja suojannut foliolla.


1 kommentti:

  1. Upeita! Kiitos loistavasta ideasta ja vaihekuvista ja ohjeista!

    VastaaPoista