tiistai 25. syyskuuta 2012

Alma-neiti 4v

Niin, aina vaan aika kuluu hirmuista kyytiä ja Aatun pikkusiskokin on jo tullut 4 vuoden ikään. Synttäreitä vietettiin muutamien kavereiden kanssa viikonloppuna. Neiti sai osallistua tarjoilujen suunnitteluun, ja toiveena oli:



"Kaksikerroksinen Helinä-keijukakku."
Kakun täytteenä lastenkutsujen kestosuokkeja eli mansikoita, banaania, kermavahtoa ja lisäksi vaniljakreemiä. Päällä vaahtokarkkimassa.


"Suklaata". Neiti on varsinainen suklaahiiri :) Tein Hello Kitty suklaita, kun kaapissa oli sopivasti yksi transferi käytettävissä.


"Muffinsseja. Isoja ja pieniä". Red Velvet cupcakes, ohjeen otin cupcakes-lehdestä, jonka sain etukäteen synttärilahjaksi viime maaliskuussa Kanadan reissulla. En laittanu tarpeeksi väriainetta taikinaan, jäivät vähän vaaleiksi.. mutta makuunhan väri ei onneksi vaikuta :)


Juhlapöydän makeat. Alman listalla ei ollut ollenkaan suolaisia tarjottavia, mutta äiti päätti silti tehdä pizzakiekkoja, tex mex-piirakkaa ja rieskarullia.

2 kommenttia:

  1. Ihanan herkulliset tarjoilut! Meiltä löytyy myös yksi Helinä-fani jolle tuollainen kakku olisi unelmien täyttymys. Mistä tuo Helinä tuohon päälle on tehty?

    VastaaPoista
  2. Joo, Helinä varmaan ilahduttas monta pikku prinsessaa juhlapöydässä :) Tein koristeen sokerimassasta johon "liimasin" syötävän kakkukuvan päälle. Ullan vanhasta blogista (Elämä makeaksi) katsoin koristeeseen eka mallia, mutta en alkanu sitte ite maalaamaan ku pääsi helpomalla nuin :P

    VastaaPoista